hälytysväsymystä

Hälytysväsymys, eli hälytysreaktion sammuminen tai uupumus, on tila, jossa kehon luonnollinen stressireaktio, sympaattisen hermoston aktivoituminen, heikkenee tai sammuu jatkuvan tai toistuvan stressin seurauksena. Tämä on evolutiivisesti kehittynyt selviytymismekanismi, joka auttaa yksilöä selviytymään pitkittyneestä uhkatilanteesta, mutta sen pitkäaikaiset seuraukset voivat olla haitallisia.

Alun perin hälytysväsymys kuvattiin osana yleistä adaptaatiosyndroomaa, jonka Hans Selye esitteli. Sen ajatellaan kehittyvän kolmessa vaiheessa: hälytysvaihe, resistenssivaihe ja uupumusvaihe. Hälytysväsymys liittyy erityisesti uupumusvaiheeseen, jossa kehon resurssit ovat ehtyneet ja kyky reagoida stressiin on merkittävästi alentunut. Tämä voi ilmetä fyysisenä ja henkisenä uupumuksena, apatiana, kyvyttömyytenä tuntea tai reagoida tunteisiin, sekä lisäntyneenä alttiutena sairauksille.

Tila voi liittyä erilaisiin tilanteisiin, kuten pitkittyneeseen työstressiin, kroonisiin sairauksiin, tai kokemuksiin, jotka sisältävät jatkuvaa uhkaa tai pelkoa, kuten sodan tai väkivaltaisen ympäristön vaikutukset. Hälytysväsymyksen hoito keskittyy usein stressitekijöiden vähentämiseen, elämäntapojen muutoksiin ja tarvittaessa psykologiseen tukeen. Tavoitteena on palauttaa kehon kyky tasapainoiseen toimintaan ja stressinsäätelyyn.