huoltosuhdetta

Huoltosuhde on demografinen mittari, joka kuvaa, kuinka monta riippuvaista henkilöä on jokaista työikäistä kohti. Suomessa ja muissa maissa riippuvaisiksi yleensä katsotaan lapset sekä vanhuuseläkeikäiset, kun taas työikäiseksi määritellään noin 15–64-vuotiaat.

Laskentamenetelmä on yksinkertainen: huoltosuhde = riippuvaisten määrä jaettuna työikäisten määrällä, kerrottuna sadalla. Riippuvaisia ovat tyypillisesti 0–14-vuotiaat sekä 65 vuotta täyttäneet tai vastaavat vanhemmat ikäryhmät, kun taas työikäisiä ovat 15–64-vuotiaat. Eri tilastolliset lähteet voivat käyttää pienesti erilaisia ikärajoja, mutta perusperiaate on sama.

I trims: kokonaishuoltosuhde kertoo riippuvaisten määrän per 100 työikäistä kokonaisuudessaan; erikseen voidaan tarkastella lapsi- (0–14) ja vanhuushuoltosuhdetta (65+). Näiden mittareiden kehitystä kuvaavat syntyvyys, kuolleisuus sekä muuttoliike, ja niitä tuotetaan tilastokeskusten sekä eurooppalaisten ja kansainvälisten tilastovirastojen toimesta.

Merkitys: korkea huoltosuhde merkitsee suurempaa taakkaa veronmaksajille sekä julkisille palveluille, kuten vanhusten- ja terveydenhuollolle sekä eläkkeiden rahoitukselle. Se vaikuttaa politiikkatoimenpiteisiin, kuten elinikäisen työuran pidentämiseen, syntyvyyden tukemiseen, maahanmuuttoon sekä tuottavuuden ja hoivaresurssien kohdentamiseen.

Rajoitteet: huoltosuhde on rakennettu demografisen rakenteen yksinkertaistetuksi kuvaukseksi eikä mittaa kaikkia taloudellisia tai työmarkkinallisia realiteetteja, kuten työvoiman osallistumista, taustatuotantoa tai hoivavastuullisten todellista panosta. Silti se on keskeinen väline väestön ikääntymisen ja sosiaalipolitiikan suunnittelussa.