etähavainnointimenetelmiä

Etähavainnointimenetelmät, tunnetaan myös kaukokartoituksena, ovat menetelmiä, joilla tietoa kerätään kohteesta tai ilmiöstä ilman suoraa fyysistä kontaktia. Tyypillisesti tämä tapahtuu keräämällä ja analysoimalla sähkömagneettista säteilyä, kuten valoa, lämpöä tai radiotaajuuksia, jotka kohde heijastaa tai lähettää.

Yleisimpiä etähavainnoinnin alustoja ovat satelliitit ja lentokoneet, jotka kantavat erilaisia sensoreita. Nämä sensorit voivat olla passiivisia, jolloin ne mittaavat luonnostaan tulevaa säteilyä, tai aktiivisia, jolloin ne lähettävät itse säteilyä ja mittaavat sen takaisin heijastunutta signaalia. Esimerkkejä aktiivisista sensoreista ovat tutkat ja lidar-järjestelmät.

Etähavainnointia käytetään monilla tieteenaloilla ja sovelluksissa. Maantieteessä sitä hyödynnetään esimerkiksi maankäytön seurannassa, ympäristönmuutosten tutkimisessa, ilmastoanalyysissä ja luonnonvarojen kartoituksessa. Meteorologiassa satelliittikuvat ovat välttämättömiä sääennusteiden tekemisessä ja sääilmiöiden seurannassa. Muita sovelluksia ovat esimerkiksi maanviljelyn seuranta, katastrofien hallinta ja puolustusratkaisut.

Etähavainnointi tarjoaa tehokkaan tavan kerätä tietoa laajalta alueelta, usein vaikeapääsyisistä tai vaarallisista paikoista, sekä seurata muutoksia ajan mittaan. Tiedon analysointiin käytetään usein kehittyneitä tietokoneohjelmistoja ja tilastollisia menetelmiä.