epäkirjaimellisia

Epäkirjaimellisia ilmauksia ovat kielikuvia, joissa sanan tai ilmauksen merkitys poikkeaa sen sanasta määrätystä kirjaimellisesta merkityksestä. Ne kuuluvat kuvalliseen kieleen ja niiden tarkoituksena on välittää tunteita, mielikuvia tai painotuksia, joita ei voisi ilmaista samalla tavalla kirjaimellisesti.

Epäkirjaimelliset ilmaukset voidaan jakaa useisiin tyyppeihin. Metaforat asettavat idean tai asian toisenlaiseen kontekstiin, esimerkiksi lauseessa elämä on matka. Idiomit ovat vakiintuneita sanonnoiksi muodostuneita ilmauksia, joiden merkitys ei ratkea sanojen kirjaimellisesta merkityksestä (esimerkiksi panna kapuloita rattaisiin, joka tarkoittaa estää tai hidastaa). Hyperbolat ovat ylikorostettuja ilmauksia, kuten olen kuollut nauruun, joiden tarkoitus ei ole totuudenmukainen kuva, vaan liiallinen ilmaus. Personifikaatio antaa ihmis- tai eläinyksilöllisiä piirteitä epäihmisille asioille, esimerkiksi tuuli ulvoi. Myös synecdoche ja metonymy ovat yleisiä: osa viittaa kokonaisuuteen tai paikka viittaa siihen liittyviin asioihin.

Käyttö kontekstissa vaihtelee. Epäkirjaimellinen kieli rikastuttaa ilmaisua, selkiyttää tunnetiloja ja luo kuvallista muistijälkeä. Se voi kuitenkin vaatia kulttuurista taustatietoa ja kontekstin tuntemusta, jotta merkitys ymmärretään oikein. Suomessa epäkirjaimellinen kieli on yleistä kirjallisuudessa, mediassa ja arkipuheessa, ja sen ymmärtäminen kuuluu kielenoppimisen ja semantiikan keskeisiin osa-alueisiin.