epäkeskeisyys

Epäkeskeisyys on suomenkielinen käsite, joka tarkoittaa ei-keskittämistä tai keskuksen vähentämistä. SANA muodostuu etuliitteestä epä- sekä sanasta keskeinen, ja sen yleinen merkitys on 'ei keskinen', 'perifeerinen' tai 'eivät ensisijaisesti keskitetty'. Käsite viittaa sekä ajattelun että tutkimuksen tai käytäntöjen suunnittelun asenteeseen, jossa ei aseteta yhtä universaalia, keskeistä näkökulmaa etusijalle.

Käyttöalueet ja merkitys. Epäkeskeisyyttä käytetään erityisesti humanistisissa ja yhteiskuntatieteellisissä yhteyksissä kuvaamaan lähestymistapaa, joka ei privilegioi keskushenkivuus- tai dominoivia kertomuksia. Se korostaa marginaaleja, paikallisia konteksteja sekä moninaista todellisuutta ja voi sisältää anti-keskushenkilökeskeisyyttä sekä dekolonialismin tai pluralismin problematisointia. Epäkeskeisyys voidaan nähdä myös metodologiana, joka painottaa hajontaa, kontaktipintojen moninaisuutta ja jakautuneita ääniä.

Vertailevat yhteydet. Termiä voidaan verrata käsitteisiin kuten periferialismi, decentralisaatio tai pluriversalismin tukeminen, jotka korostavat keskuksen ulkopuolisia näkökulmia. Suomessa sitä voidaan käyttää kuvaamaan tutkimuksellista tai kulttuuris-relaatioista asennetta, joka haastaa vakiintuneita, keskitettyjä tulkintoja tai suurten kertomusten asemaa.

Käytön huomioita. Epäkeskeisyyden ideointi voi rikastuttaa ymmärrystä, mutta se voi myös johtaa liialliseen relativismiin, jos kontekstuaalinen tarkkuus uupuu. Tasapainon löytäminen erilaisten näkökulmien kanssa on tyypillinen haaste.

Lähde- ja vastaavat termit: keskeisyys, periferiapohjainen ajattelu, decentralisaatio.