epäionisoitumisesta

Epäionisoituminen viittaa prosessiin, jossa atomi tai molekyyli menettää tai vastaanottaa elektronin, mutta ei niin suuressa määrin, että se muuttuu pysyvästi ioniksi. Tämä voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun energiaa luovutetaan muodossa, joka ei riitä irrottamaan elektronia pysyvästi atomin tai molekyylin kiertoradalta. Epäionisoituminen on yleinen ilmiö esimerkiksi kemiallisissa reaktioissa, joissa elektronien jakautuminen muuttuu tilapäisesti, mutta sidokset eivät katkea tai muodostu uusia pysyviä ioneja.

Eri energiatasojen väliset siirtymät atomin tai molekyylin elektroneissa voivat johtaa epäionisoitumiseen. Kun esimerkiksi fotoni absorboituu, elektroni voi siirtyä korkeammalle energiatasolle. Jos fotonin energia ei riitä elektronia irrottamaan, kyseessä on epäionisoiva virittyminen. Virittynyt tila on yleensä lyhytaikainen, ja elektroni palautuu nopeasti perustilaansa emittoiden energiaa esimerkiksi fotonina tai lämpönä. Tämä prosessi on keskeinen esimerkiksi fluoresenssissa ja fosforesenssissa.

Verrattuna ionisoitumiseen, joka johtaa pysyvien varautuneiden hiukkasten muodostumiseen, epäionisoituminen on vähemmän dramaattinen muutos elektronien tilassa. Silti se voi vaikuttaa merkittävästi materiaalien optisiin, elektronisiin ja kemiallisiin ominaisuuksiin. Ymmärtämällä epäionisoitumisen mekanismeja voidaan kehittää uusia teknologioita, kuten tehokkaampia aurinkokennoja tai valoa emissioivia laitteita.