endeemisyyden

Endemisyys (endemismi) on biologian tila, jossa laji tai muu biologinen ryhmä esiintyy ainoastaan tietyllä maantieteellisellä alueella eikä muualla maailmassa. Endemisyys voi koskea yksittäistä lajia, sukuhaaran tai laajemman taksonisen ryhmän esiintymää. Tapahtuessaan alueellinen endemismi on usein yhteydessä paikalliseen historiadiin ja ympäristön erityispiirteisiin.

Alueellista endemismiä voidaan kuvata sekä laajasti että kapeasti. Mikroendemismi tarkoittaa erittäin rajoitettua esiintymää, kuten saaren tai vuoristokylän luontaisia lajeja. Makroendemismi viittaa suurempaan, mutta silti rajattuun alueeseen rajoittuvaan endeemisyyteen. Endemismi korostuu etenkin eristäytyneissä ympäristöissä kuten saarilla, vuoristoissa ja erämaissa.

Syyt endemismiin ovat moninaisia. Geografinen eristyminen estää lajin levinneisyyden laajenemisen. Historialliset ilmasto- ja muutokset sekä kasvillisuuden ja eläinlajin vuorovaikutukset voivat luoda paikallisen sopeutumistilanteen. Lisäksi ekologinen erikoistuminen ja tarkat elinympäristövaatimukset voivat rajoittaa lajin levinneisyyttä.

Merkitys ja suojelu ovat keskeisiä. Endemiset lajit ovat usein haavoittuvia, koska niiden populaatiot ovat pienikokoisia ja keskittyvät pienille alueille. Elinympäristön pirstoutuminen, ilmastonmuutos ja metsä- tai alueellinen hävittäminen voivat nopeasti uhata niiden selviytymistä. Siksi endemismi on tärkeä huomio luonnonsuojelussa ja alueellisessa biodiversiteetin hallinnassa.

Esimerkkeinä ovat Madagaskarin lemurit ja fossa sekä Galápagossaarien lukuisat endeemiset lintuh- ja eläinlajit. Näihin liittyvä tutkimus valaisee, miten alueellinen historia ja ekologinen erikoistuminen muovaavat maapallon monimuotoisuutta.