elektronikuoreista

Elektronikuoret ovat atomin elektronien todennäköisiä sijainteja ydintä ympäröivillä alueilla. Ne muodostuvat kvantittuneista tiloista, joiden energiat määräytyvät pääkvanttiluvun n ja alikuorien l mukaan (s-, p-, d- ja f-alikuoret). Ytimen sähköiset vaikutukset sekä elektronien vuorovaikutukset johtavat kuorien eriytymiseen ja järjestyksen määräämiseen: alemmat kuoret täyttyvät ennen ylempiä.

Kuoret nimetään usein n-arvon mukaan: K-kuori vastaa n=1, L-kuori n=2, M-kuori n=3, N-kuori n=4. Sisä- eli ydinsisäkuoret ovat yleensä täytettyjä, ja uloimmat kuoret muodostavat kuin valenssikuoret, joihin sijoittuvat ulkoelektronit. Alikuoret muodostuvat s-, p-, d- ja f-tyypeistä, joiden yhdistelmät kuvaavat elektronikonfiguraation.

Elektronit täyttyvät Aufbau-periaatteen mukaan, ja Pauli-esto sekä Hundin sääntö ohjaavat jakautumista kuorille ja alikuorille. Käytännössä sisäkuoret kattavat suurimman osan elektronien määrästä, kun taas ulkoelektronit antavat kemialliset ominaisuudet ja ionisointikyvyn. Ionisointien energiat määrittävät, minkä kuoren elektroni voidaan helpoimmin irrottaa.

Esimerkkejä: natrium: 1s^2 2s^2 2p^6 3s^1; happi: 1s^2 2s^2 2p^4; rauta: [Ar] 3d^6 4s^2. Näin elektronikuoret vaikuttavat paitsi atomien käyttäytymiseen myös jaksollisen järjestelmän rakenteeseen ja kemiallisiin ominaisuuksiin.