diffuusiokyvyn

Diffuusiokyvyllä (diffuusiokyky) tarkoitetaan keuhkojen kykyä siirtää kaasua alveoleista verenkiertoon. Yleisimmin sillä viitataan keuhkojen diffuusiokykyyn hiilimonoksidin kanssa, DLCO, joka heijastaa kaasujen diffuusion tehokkuutta alveolien ja punasolujen välillä. DLCO mittaa keuhkojen kaasunsiirtokykyä osana normaalin keuhkojen toimintatutkimusta.

Mittausmenetelmä on usein single-breath -tyyppinen testi: potilas hengittää lyhyen ohuen seoksen, joka sisältää hiilimonoksidia, pidättää hengityksen hetkisen, ja jonka jälkeen ilmaistaan uloshengitys. Hiilimonoksidin diffuusionopeus vereen mittaamalla saadaan DLCO-arvo. CO on valittu koska sen diffuusiopinta on herkässä, jolloin tulokseen heijastuu alveolaarinen kaasunsiirto. Tulokset ilmoitetaan yleensä DLCO-arvona, ja ne korjataan potilaan hemoglobiinimäärän sekä alveolaarisen tilavuuden mukaan. Tulokset esitetään tavallisesti standardoituna STPD- tai BTPS-yhteydessä.

Fysiologisesti diffuusiokyky riippuu kolmesta suuresta tekijästä: alveolaarisen pinta-alan määrästä ja kapillaariverkoston tiheydestä, alveoloinnen membrandin paksuudesta sekä kaasun pitoisuuserosta keuhkojen ilmakehän ja veren välillä. Fickin lain periaate kuvaa tätä siirtoa: suurempi pinta-ala ja pienempi paksuus lisää diffuusiokykyä, suurempi pitoisuusero lisää sitä.

Kliininen käyttäminen: DLCO:n alenema viittaa kaasunsiirtokyvyn heikkenemiseen, mikä voi johtua interstitiellisistä sairauksista, emfyseemasta, keuhkoverisuoni- tai muista vaskulaarisista häiriöistä sekä anemiasta. Arvo voi olla normaali tai korkeampi joissakin tilanteissa, kuten suurella verenkiertopalautteella tai polycythemialla. DLCO on tärkeä täydennys keuhkojen toimintatutkimuksissa diagnoosin ja hoidon seuraamisen yhteydessä.