complementariteettiin

Komplementaarisuus (engl. complementarity) on käsite, jolla tarkoitetaan sitä, että ilmiöitä voidaan lähestyä useilla toisiaan täydentävillä näkökulmilla, joista yksittäinen näkemys ei yksinään riitä kattavan kuvan rakentamiseen. Käsite korostaa, että totuuden ymmärtämiseksi voidaan tarvita erilaisia, toisensa rajoittavia mutta toisiaan täydentäviä selityksiä.

Historia ja perusta

Käsite on erityisesti norske Niels Bohrin 1920-luvun kvanttifysiikassa esittämä periaate. Bohr’n mukaan kvanttisysteemit voivat ilmetä sekä aalto- että hiukkasmaisina ilmentyminä, ja valittu havaintoyhteys määrittää sen, kumpi ulottuvuus tulee esiin. Tällä tavoin ei ole kyse kahdesta rinnakkaisesta maailmasta, vaan useista toisiaan täydentävistä näkökulmista, joilla on yhteinen totuus.

Laajempi käyttö

Komplementaarisuutta sovelletaan myös filosofiassa, kognitiivisessa tieteessä, tietojenkäsittelytieteissä sekä sosiologisissa ja sosiologis-filosofisissa pohdinnoissa. Se voi kuvata menetelmien, teorioiden tai järjestelmien välistä vuorovaikutusta, jossa erilliset lähestymistavat tuottavat yhdessä kokonaisvaltaisemman käsityksen. Esimerkkejä ovat metodologinen pluralismi, triangulaatio tutkimusmenetelminä sekä eri tieteenalojen näkökulmien yhdistäminen.

Kritiikki ja nykypäivä

Kritiikki kohdistuu usein siihen, etteivät komplementaariset näkökulmat aina ole yksiselitteisiä tai yhteensopivia kaikissa tilanteissa. Silti komplementaarisuus toimii monissa teoreettisissa malleissa kehyksenä, jonka avulla voidaan ymmärtää, miten erilaiset kuvaukset täydentävät toisiaan ilman, että ne kilpailevat ainoan totuuden määrittämisestä.