brassinstrumentteja

Brassinstrumentit ovat vaskista valmistettuja puhaltimia, joiden äänentoisto perustuu huulien värähtelyyn suukappaleen kautta putkistoon. Soittaja saa ilmavirralla aikaan värähtelyn, jonka resonanssi ja putkiston pituus määrittävät äänen korkeuden. Usein äänen säätö tapahtuu sekä ilmamäärän hallinnalla että putkiston pituuden muuttamisella.

Yleisimpiin brass-instrumentteihin kuuluvat mallit, joissa korkeutta säädetään venttiileillä tai liukuputkella. Venttiilit (yleisimmin piston- tai kiertoventtiilit) lyhentävät putkistoa, jolloin syntyy korkeampia ääniä, kun taas liukuputki pidentää putkiston pituutta ja saa aikaan matalampia säveliä. Joissakin soittimissa, kuten trombonessa, käytetään suoraa liukuputkea korkeuden vaihteluun. Soittimien rakenne seuraa pitkälti samaa peruskonseptia, mutta niissä on erilaisia muotoja, suukappaleita ja kellopäitä (kellonsuoja/vuoro).

Brassinstrumenttien valmistuksessa käytetään pääosin kupariseosta, jonka metallinen koostumus vaikuttaa sointiin ja ilmavirtauksen luonteeseen. Ulkoapäin instrumentit voivat olla lakattuja, kromattuja tai maalattuja, ja niissä on usein suuri, kaartuva kellopää (belli), joka vahvistaa äänen kantavaa projektioita.

Historia ulottuu luonnonrumpujen ja varhaisten puhaltimien aikoihin, mutta modernit venttiilistettävät Brass-instrumentit kehittyivät 1800-luvulla. Tänään ne ovat keskeisiä sekä klassisissa että kansanmusiikillisissa kokoonpanoissa, puhallin- ja raskassarjaorkestereissa sekä jazzissa ja elokuvamusiikissa. Soittajat käyttävät runsaasti erilaisia artikulaatioita ja artikulaatiotekniikoita sekä erilaisten mättien, suukappaleiden ja meren kimpujen avulla pyrittäessä erilaisiin sävyihin ja dynamiikkaan.