blokkipohjainen

Blokkipohjainen ohjelmointi viittaa ohjelmointitapaan, jossa koodi rakennetaan visuaalisista, toisiinsa napsautettavista lohkoista sen sijaan että kirjoitettaisiin perinteistä lähdekoodia. Lohkot edustavat ohjelmointikäsitteitä kuten muuttujia, silmukoita, ehtoja ja tapahtumia, ja ne voidaan järjestellä loogisesti yhteen. Tämä lähestymistapa on erityisen suosittu aloittelijoiden ja lasten ohjelmoinnin opetuksessa.

Käyttöliittymä on yleensä vetämällä ja pudottamalla; lohkot napsahtavat yhteen, ja ohjelman suoritus noudattaa rakenneltua logiikkaa. Monissa ympäristöissä koodi voidaan generoida automaattisesti tekstikielelle (esimerkiksi JavaScript tai Python), jolloin oppija saa kokemuksen sekä visuaalisesta rakenteesta että perinteisestä ohjelmoinnin syntaksista.

Tyypillisiä blokkipohjaisia ympäristöjä ovat Scratch, Blockly, MakeCode sekä App Inventor. Näitä käytetään opetuksessa, robotiikassa sekä sovellusten ja pelien prototyyppien rakentamisessa; ne tukevat oppimista muun muassa matematiikan ja luonnontieteiden käsitteiden kautta.

Blokkipohjaisen opetuksen etuja ovat matalampi kynnys ohjelmoinnin opetteluun, virheiden helppo havaittavuus ja rohkaisu kokeilemiseen sekä iterointiin. Se tukee ongelmanratkaisukykyä, loogista ajattelua ja yhteistyötä; lopulta monet opettajat käyttävät sitä myös johdattamaan oppilaita kohti tekstipohjaista ohjelmointia.

Rajoitteita ovat se, että monimutkaiset ohjelmistoprojektit voivat vaatia tekstipohjaista ohjelmointia ja syntaksin hallintaa. Lisäksi visuaaliset lohkot voivat toisinaan rajoittaa ilmaisua tai antaa vääristyneen kuvan ohjelmien suoritusmallista.

Historialta: Ajatus visuaalisesta ohjelmoinnista juontaa juurensa 1980-luvun LOGO-ohjelmointiin, jota edisti Seymour Papert. Modernit blokkipohjaiset ympäristöt kuten Scratch (MIT, 2007) ja Blockly (Google, 2014) ovat vakiinnuttaneet paikkansa opetuksessa.