autorisointiin

Autorisointi on tietotekniikassa prosessi, jossa päätetään, kenellä on oikeus suorittaa tiettyjä toimenpiteitä tai käyttää resursseja järjestelmässä. Se tapahtuu yleensä autentikoinnin eli identiteetin varmistamisen jälkeen, ja sen tarkoituksena on määritellä, mitä toiminnot ovat sallittuja, missä kontekstissa ja millä ehdoilla.

Pääsynhallinnan malleja ovat erilaiset käytännöt ja politiikat. Roolipohjainen pääsynhallinta (RBAC) määrää oikeudet käyttäjän roolin perusteella. Ominaisuusperusteinen pääsynhallinta (ABAC) ottaa huomioon käyttäjän ominaisuudet, kohteen ominaisuudet sekä ympäristön tilan. Access Control List (ACL) listaa yksittäisten resursseiden käyttöoikeudet, ketkä saavat lukea, muokata tai poistaa kyseisen kohteen. Nämä mallit voivat yhdistyä monimutkaisiksi käytännöiksi ja politiikoiksi, jotka sanelevat käytännön toiminnan.

Teknologia- ja standarditasolla autorisointia tukevat muun muassa XACML (policy-kieli oikeuksien määrittämiseksi) sekä useat sovellusalojen ratkaisut. OAuth 2.0 on valtuutuskehys, joka mahdollistaa kolmannen osapuolen pääsyn resursseihin käyttäjän valtuutuksin ilman, että käyttäjän on paljastettava tunnuksiaan. UMA (User-Managed Access) laajentaa OAuth-tilaa tarjoamalla käyttäjälähtöistä pääsynhallintaa. Autorizointia toteuttavat usein myös käytännön mekanismit, kuten käyttöoikeustallet ja päätöksentekopisteet, jotka vertaavat pyyntöjä määriteltyihin politiikkoihin ja antavat tai evätään pääsyn sen mukaan.

Käyttökohteita ovat muun muassa pilviympäristöt, sovellusrajapinnat, tietokannat ja tiedostopalvelimet. Hyvä autorisointikäytäntö edellyttää selkeitä politiikkoja, säännöllistä auditointia ja päätösprosesseja, jotta käyttöoikeudet pysyvät ajantasaisina ja turvallisina.