artikulaatiosta

Artikulaatio on puheen äänteiden tuottamiseen johtavien suun ja ääntöelinten liikkeiden sekä niiden asennojen kokonaisuus. Se kattaa sekä rakenteiden fysiologian että näiden liikkeiden akustiset seuraamukset. Artikulaation tutkimus kuuluu fonetiikkaan ja puheen tuotannon alaan, ja se valaisee sekä kielellistä viestintää että puheentunnistuksen taustatekijöitä.

Artikulaattorit ovat ne rakenteet, joita käytämme äänteiden muodostamiseen: kieli, huulet, hampaat, kitalaki sekä äänihuulet. Näiden rakenteiden asennot ja liikkeet sekä ilmavirrasta ja äänestä johtuvat paineen muutokset määräävät, millaisen äänteen suu tuottaa.

Äänteet luokitellaan paikan ja momen mukaan. Paikan luokat ovat labiaalinen (huulilla tuotettava), dentaalinen (hampaiden välissä), alveolaarinen (alveolaarialueella), post-alveolaarinen, palataalinen, velaarinen ja glottaalinen. Manner voidaan jakaa plosiivisiin (purkausäänteet), frikatiivisiin (kitisevät äänteet), affrikatiiveihin, nasaleihin, lateraalisiin sekä trillisiin. Äänteet voivat olla soinnillisiä (voiced) tai soinnittomia (voiceless). Yksittäinen artikulaatio sekä vaihtelut ilmenevät kielen, murteiden ja puhujien mukaan.

Kliininen ja käytännön näkökulmasta artikulaatioon liittyvät häiriöt, kuten dysartria tai puheen apraxia, voivat heikentää äänteiden tarkkuutta. Logopedian ja puhe- sekä kielitieteen ammattilaiset arvioivat ja hoitavat näitä vaikeuksia. Artikulaation tutkimus tukee myös kielten opetusta ja puhesignaalien teknistä käsittelyä.

---