apokryynisten

Apokryyniset kirjoitukset ovat uskonnollisia tekstejä, joita ei pidetä osana yhtä yleisesti hyväksyttyä kirkkokanonia. Termi esiintyy erityisesti kristillisessä kontekstissa, mutta siihen liittyy myös juutalaisen ja varhaiskristillisen kirjallisuuden aineksia. Usein nämä tekstit löytyvät kreikankielisestä Septuagintasta, latinankielisistä kokoelmista tai muiden kielten traditioista, mutta niiden asema kanonissa vaihtelee kirkkokunnittain. Toisinaan puhutaan deuterokanonisista kirjoista, toisinaan apokryfeista.

Kanoniset kysymykset vaihtelevat seurakunnittain. Katolinen ja ortodoksinen perinne kohtelee monet apokryysikirjat deuterokanonisina tai lisäyksinä, jotka täydentävät tai täydellistä auktoriteettia omaavaa kokonaisuutta. Protestanttinen perinne taas luokittelee ne yleisesti apokryfeiksi eikä pidä niitä osana varsin kanonoita kirjoituksia. Eri traditiot voivat lisäksi erottaa, mitkä yksittäiset tekstit kuuluvat mihinkin ryhmään.

Esimerkkejä apokryynisista kirjoista ovat Tobit, Judith, Viisauden kirja, Saarnaajan kirja (Ben Sira), Baruk ja Jeremia-kirje, sekä 1–2 Makkabealaiset. Danielin lisäykset (Susanna, Bel ja lohikäärme sekä Azariahin rukous ja kolmen pyhän nuorukaisen laulu) sekä Estherin lisäykset ovat usein mainittuja esimerkkejä. Lisäksi on laajempaa pseudepigrafista ja apokryfikirjallisuutta, jota tutkitaan historiallisen ja teologisen kontekstin ymmärtämiseksi.

Merkitys ja tutkimus: Apokryyniset tekstit tarjoavat olennaista näkökulmaa juutalaisen ja varhaiskristillisen kirjallisuuden moninaisuuteen, liturgisiin käytäntöihin sekä oppi- ja moraalifilosofiaan. Tekstuaalinen tutkimus, kieli- ja alkuperäislähteiden vertailu sekä historiallinen konteksti valottavat tekstien muokkautumista ja asemaa eri perinteissä.