antiplateletlääkkeillä

Antiplateletlääkkeet ovat lääkkeitä, jotka estävät verihiutaleiden aktivoitumista ja aggregaatiota, ja siten vähentävät valtimoihin muodostuvan trombin riskin. Niitä käytetään ennaltaehkäisevästi muun muassa sepelvaltimotaudin, sydän- ja aivoverenkierron sairauksien sekä periferalisen valtimotukoksen yhteydessä. Hoito voi olla yksittäislääkitystä tai usein yhdistelmähoitoa potilaan tilan mukaan, ja sitä voidaan tarvita sekä pitkäaikaisesti että akuutissa tilanteessa sairaalassa.

Yleisimmät ryhmät ovat aspiriini, P2Y12-reseptorin estäjät (klopidogreli, prasugreli, ticagrelor) sekä harvemmin dipyridamoli ja cilostatsoli. Aspiriini estää COX-1:ää ja vähentää tromboksaani A2:n tuotantoa verihiutaleissa. P2Y12-estäjät estävät ADP:n vaikutuksen verihiutaleisiin, vähentäen niiden aktivointia ja aggregaatiota. GP IIb/IIIa -inhibiittorit voivat olla käytössä akuutissa hoitotilanteessa, erityisesti akuutissa koronaarisessa syndroomassa, mutta niitä käytetään yleensä sairaalassa ja lyhytaikaisesti.

Indikaatioita ovat: akuutti sepelvaltimotauti, stentin jälkeinen hoito (duaalinen antiplatelet therapy, DAPT), sekundaarinen ehkäisy aivoinfarktin tai TIA:n jälkeen sekä periferalisen valtimotukoksen hoito. Hoitoa säätelee potilaan verenvaaran riski sekä yhteisvaikutukset muiden lääkkeiden kanssa. DAPT:n kesto riippuu hoidosta ja potilaan riskiprofiilista.

Haittavaikutuksista tärkein on verenvuoto, mukaan lukien GI-vuoto ja harvinaisemmat sisäelinvammat. Verenvuotoriski kasvaa yhdistelmähoidoissa sekä potilailla, joilla on aiempia vuotoja tai muita verenvuotoriskiä lisääviä tekijöitä. Ennen kirurgisia toimenpiteitä tai muiden lääkkeiden aloitusta potilaan tilanne arvioidaan yksilöllisesti, ja hoitoa säädetään tarvittaessa. Raskaudessa ja imetyksessä antiplatelet-hoito on punnittava huolellisesti hyötyjen ja riskien perusteella.