analogimodulaatio

Analogimodulaatio on signaalin modulaatioprosessi, jossa tiedot välitetään muuttamalla kantasignaalin ominaisuuksia jatkuvasti ajan kuluessa. Viestinä käytetään analogista, eikä digitaalista signaalia. Keskeisiä modulaatiomuotoja ovat amplitudi-, taajuus- ja vaihemodulaatio; näillä voidaan muuttaa kantasignaalia sen mukaan, millainen informaatio on mukana.

Amplitudimodulaatiossa (AM) kantasignaalin amplitudia muutetaan viestin mukaan. Taajuusmodulaatiossa (FM) ja vaihemodulaatiossa (PM) puolestaan muutetaan kantasignaalin taajuutta tai vaihetta. AM voidaan toteuttaa perinteisesti kaksipuolisena (DSB) tai yksipuolisena (SSB) sivujaksuna.

Kaistanleveys on modulaatiotyypistä riippuvainen. AMin kaistanleveys on yleensä noin kaksi kertaa käytettävän viestin suurimman taajuuden arvoon verrattuna. FM:n kaistanleveys voidaan arvioida Carsonin säännön mukaan: B ≈ 2(Δf + fm).

Sovellukset: kaupallinen radiolähetys (AM- ja FM-radio), HF- ja VHF-radioviestintä sekä tietyt sotilaalliset ja hätäviestintäjärjestelmät. Pitkän matkan yhteyksissä käytetään yleisesti SSB-tyyppistä analogista modulaatiota. Analogimodulaatio on historiallisesti keskeinen tekniikka, ja digitaalisen modulaation yleistyessä sen rooli on hieman vähentynyt, mutta sitä käytetään edelleen joissain sovelluksissa.

Historia: Analogiamodulaatio kehittyi 1900-luvulla; AM-teknologia jo varhaisissa kokeissa johti ensimmäisiin radiolähetyksiin, ja myöhemmin kehittyi FM sekä muita modulaatiomuotoja. Nykyään analogimodulaatio on pääasiassa käytössä kaupallisessa radioliikenteessä ja tietyissä hätätilanteissa sekä alueellisissa radiopalveluissa.