allomorphioita

Allomorfioita ovat morfeemien eri variantteja, joilla on sama merkitys tai kieliopillinen tehtävä, mutta jotka realizeerataan eri tavoin äänteellisesti tai morfologisesti. Esimerkiksi kielissä morfeemi, joka ilmaisee monikon tai aikamuodon, voi esiintyä useina allomorfikkoina riippuen ympäristöstä. Allomorfit tarkoittavat yksittäisiä muotoja tässä ilmiössä.

Yleinen järjestys ja tyypit. Fonologinen (tai fonotaktinen) allomorfia tarkoittaa sitä, että morfeemi saa eri äänneasun ympäristön mukaan. Sille on tyypillistä, että sama morfeemi voidaan kuulla kolmella eri allomorfilla. Esimerkiksi englannin monikon suffiksin -s on kolme allomorfiota: /s/, /z/ ja /ɪz/. Esimerkeiksi: cats [kæts], dogs [dɔgz], buses [ˈbʌsɪz]. Taivutussanaan -ed englannissa on myös kolmi- allomorfi: walked [wɔkt], robbed [rɒbd], wanted [ˈwɒntɪd]. Näin ollen muotoon vaikuttavat sekä edeltävä äänteinen ympäristö että morfeemin rooli lauseessa.

Epäsäännöllinen allomorfia kattaa tilanteet, joissa sanan taivutus tai vartalomuoto poikkeaa säännöllisestä riippuen sanan juuresta tai omasta vartalostaan. Esimerkiksi man–men, child–children, foot–feet ovat muuttuvia vartalallisia allomorfeja, joissa morfeemin ulkoinen muoto muuttuu sisäisesti.

Merkitys käytännössä. Allomorfia on keskeinen käsite kielitieteessä, koska se selittää, miksi sama morfeemi ilmenee erilaisina ääntämuksina tai muotoina eri sanoissa. Tutkimus allomorfian alueella auttaa kuvaamaan kielen rakennetta, äänteellisiä muutoksia sekä opettamaan kieltä selkeästi ja johdonmukaisesti. Se on yleinen ilmiö kielissä, joissa morfeemit taipuvat ympäristön mukaan.