akkukemikaalien

Akkukemikaalit, eli alkylating agents, ovat kemiallisia yhdisteitä, jotka siirtävät alkyliryhmiä biomolekyyleihin, yleisimmin DNA:han. Tämä muuttaa DNA:n rakennetta ja voi estää sen toiminnan, mikä johtaa solujen kuolemaan tai estää niiden jakautumisen. Ne ovat tärkeitä sekä tutkimuksessa että lääketieteessä, erityisesti syövän hoidossa.

Toimintaperiaate perustuu DNA:n nukleofiliaan. Akkukemikaalit reagoivat DNA:n nukleofiliin, kuten guaniiniin, muodostamalla kovalenttisia sidoksia. Tämä voi aiheuttaa DNA-ristiintymiä sekä virheitä replikaatiossa. Aineet voidaan jakaa monofunktionaalisiin ja bifunktionaalisiin: jälkimmäiset voivat muodostaa useampia kovalenttisia sidoksia ja aiheuttaa ristiintymistä sekä DNA:n että proteiinien kanssa, mikä tehostaa vaurioita.

Esimerkkejä akku-kemikaaleista ovat nitrogen mustard -lajit (esimerkiksi mechlorethamine, cyclophosphamide, ifosfamide, chlorambucil, melphalan), sekä nitrosoureet (karmustiin, lomustiin) ja busulfaani. Niitä käytetään pääasiassa syövän kemoterapiassa erilaisten reseptien osana sekä, joissain tapauksissa, ennen luovuttajasolujen siirtojen valmistelua (conditioning regimens).

Turvallisuus ja haittavaikutukset: Akkukemikaalit voivat vahingoittaa nopeasti jakautuvia soluja ja aiheuttaa luuytimen tukosta, pahoinvointia, oksentelua, limakalvovaurioita sekä immunosuppressiota. Pitkäaikaiset vaikutukset voivat sisältää lisääntyneen toisen syövän riskin. Käsittely ja säilytys vaativat erityisiä suojatoimia ja terveydenhuollon valvontaa. Historia: akku-kemikaalit keksittiin ja otettiin käyttöön 1940-luvulla mustard-kaasun innoittamana, ja ne ovat sittemmin muodostaneet keskeisen osan syövän kemoterapiamenetelmäkenttää.