agglutinatiivisesta

Agglutinatiivinen ilmiö, tai agglutinatiivisuus, on kielentutkimuksessa morfologinen piirre, jossa sanoihin lisätään erillisiä morfeemeja eli affiksi, jotka yleensä ilmaisevat yhden kielen opillisen kategorian. Näin sanojen taivutus tai Derivaatio rakentuvat hampurilaismaisesti ketjuun, jossa kukin osa vastaa yhtä tehtävää ja affiksit pysyvät usein erillisinä. Tämä tekee morfologisen rakenteen suhteellisen läpinäkyväksi: on mahdollisuus erottaa, mikä affiksi ilmaisee esimerkiksi sijamuodon tai omistussanan.

Esimerkkejä agglutinatiivisista kielistä havainnollistavat erityisesti morfeemien suppean merkityksen ja affiksien pitkä ketju. Suomen kielessä esimerkiksi talossani tarkoittaa in-nominatiivin sisällä: talo + ssa (in) + ni (my). Turkin kielessä sana evlerimizden muodostuu sanoista ev (talo) + -ler (monikko) + -imiz (meidän) + -den (kannasta, peräisin). Magyarissa (unkariksi) házainkban jakautuu haz (talo) + -aink (meidän) + -ban (sisään/-, in). Näissä esimerkeissä kukin affiksi vastaa yhden merkityksen kytköksen.

Agglutinatiivisuus eroaa fusionalisista kielistä, joissa yksi affiksi saattaa ilmentää useampaa kieliopillista merkitystä samaan aikaan. Agglutinatiivisissa kielissä morfeemit ovat tavallisesti erillisiä ja helposti erotettavissa, mikä helpottaa sananmuodostuksen ja taivutuksen analysointia. Kielityyppinä agglutinatiivisuus esiintyy monissa eri kieliperheissä ja voi esiintyä yhdessä muiden ilmiöiden kanssa.