aeratiivisuuden

Aeratiivisuus on kielitieteellinen käsite, jota käytetään kuvaamaan tietynlaisia kieliopillisia ominaisuuksia, joissa ilma tai ilmankulku on olennaisesti mukana toiminnan kuvaamisessa. Koska termi ei ole vakiintunut yleiskäsitys kielitieteessä, sen määrittely vaihtelee tutkimuksesta toiseen.

Etymologia: Sana muodostuu etuliitteestä aero- ’ilma’ sekä -atiivisuus- päätöksestä, jolla viitataan ominaisuuteen. Käytännössä aeratiivisuus merkitsee tilanteita, joissa ilman rooli on olennainen osa tapahtuman semantiikkaa ja merkitystä.

Käyttö ja tutkijanäkökulmat: Joissakin lähteissä aeratiivisuus liittyy verbien valenssiin tai instrumentalis- rooleihin, joissa ilma näyttelee aktiivista roolia tapahtumassa. Toisissa tutkimuksissa käsite on enemmän metaphorinen, ja sitä käytetään kuvaamaan kieliopillisia tai semanttisia asetelmia, joissa ilman vaikutus tai läsnäolo muuttaa toiminnan tulkintaa.

Kritiikki ja nykytila: Aeratiivisuus on marginalisoituneempi ja kiistanalainen käsite kielitieteessä, eikä sitä yleisesti käytetä vakiintuneena kategoriana. Se esiintyy lähinnä pienessä joukossa julkaisuja ja erikoistunutta kirjallisuutta.

Lähteet ja lisätietoja: Tietoa aeratiivisuudesta löytyy pääasiassa erikoistuneista kielitieteen sanastoista ja artikkeli- sekä monografialiteratuurista. Lisätietoja kannattaa etsiä alan verkkosivuilla ja akateemisista julkaisusarjoista.