Vaihtomuotojen

Vaihtomuotojen tarkoitus viittaa sanan erilaisiin morphologisiin muotoihin, joita käytetään ilmaisemaan kieliopillista tietoa kuten sijamuotoa, lukua, persoonaa, aika, moodia ja muuta. Jokaisella sanalla voi olla useita vaihtomuotoja, joita käytetään sen syntaktisen tehtävän mukaan. Suomen kielen vaihtu­muotojen kirjo on erityisen runsasta, ja sama sana voi saada monia päätteitä tai sisäisiä sanavaihtoja.

Nimisiin ja pronomiin vaihtomuotoihin sisältyy sijamuotoja ja lukumuotoja. Esimerkiksi sana talo saa erilaisia muotoja: nominatiivi yksikkö talo, genetiivi talon, partitiivi taloa sekä inessiivinen muoto talossa, illatiivinen muoto taloon, ja niin edelleen. Monikossa vaihtomuodot ovat kuten talot, talojen, taloja sekä taloissa, taloihin jne. Verbeille vaihtomuotoja ilmaisee persoona ja numero (esimerkiksi kirjoitan, kirjoitat, kirjoittaa) sekä aika ja moodi (kirjoitti, kirjoittaisi, kirjoittaisiinko). Adjektiivit taipuvat taipumussääntöjen mukaan samanaikaisesti nounien kanssa, esimerkiksi pienet koirat (monikko; tekijäyhteys). Myös pronominien ja numeraalien vaihtomuodot noudattavat samoja kieliopillisia periaatteita.

Vaihtomuotojen tunteminen on keskeistä kielten oppimisessa, sanakirjojen käytössä ja kieliteknologiassa. Kielianalyysissä sekä käsin että koneellisesti etsitään sanojen vaihtomuotoja taivutusmallien perusteella, ja eri muodoista muodostuu sanan elinkaari kielessä. Sääntöjen huomioiminen, inklusiiviset äännevaihtelut sekä aste- ja graduaatiot ovat tyypillisiä ilmiöitä vaihtomuotoja tarkasteltaessa.