Unohtaminen

Unohtaminen tarkoittaa muistin heikkenemistä siten, että aiemmin opitut tiedot tai koetut tapahtumat eivät ole helposti palautettavissa. Se on normaali osa kognitiivista toimintaa ja voi ilmetä eri tavoin arjessa, mutta sitä voi tarkastella myös muistijärjestelmän toiminnan kautta.

Muistin toimintaketju koostuu koodaamisesta, tallentamisesta ja palauttamisesta. Unohtaminen voi johtua koodauksen epäonnistumisesta, säilyttämisen heikentymisestä tai palauttamisen haasteista. Lisäksi opitut asiat voivat häiritä toisiaan eli tapahtua häiriötilanteita, tai uudet tiedot voivat estää vanhojen muistojen palauttamista.

Teoriakehyksissä unohtamiseen tarjotaan useita selityksiä. Hajoamisteoria (decay) esittää, että muistijäljet heikkenevät ajan myötä. Häiriöteoriat (interference) huomauttavat, että sekä samanaikaiset uudet tiedot että vanhat tiedot voivat kilpailla muistista. Haun vaikeusteoria (retrieval failure) painottaa kontekstin tai hakumenetelmien puutteita, joiden seurauksena muistitikku ei aktivoidu oikein.

Neurobiologisesti muistia säätelevät tyypillisesti hippocampus ja medial temporal lobes sekä aivokuoren alueet. Konsolidaatio, joka tapahtuu erityisesti lepokausien aikana, vahvistaa muistijälkiä pitkäaikaissäilytystä varten. Unella on olennaisen tärkeä rooli.

Kliinisesti unohtaminen voi vaihdella lyhytaikaisesta tilapäisestä normaalista unohduksesta, ja sitä voi esiintyä amnesian tai dementsin yhteydessä. Yleisesti unohtaminen auttaa hallitsemaan tiedon määrää ja mukautumaan muuttuvaan ympäristöön, ja osa unohtamisesta nähdään välttämättömänä osana oppimista.