Ulostuloimpedanssi

Ulostuloimpedanssi, suomeksi myös lähtöimpedanssi, on sähköisessä teoriassa ja käytännössä tärkeä käsite, joka kuvaa sähköisen lähteen sisäistä vastusta. Se on yleensä kompleksiluku, joka koostuu resistiivisestä ja reaktiivisesta osasta. Ulostuloimpedanssi määrittää, kuinka paljon tehoa lähde voi luovuttaa kuormalle tietyllä jännitteellä ja virralla. Se on olennaista äänenlaadun, signaalin siirron tehokkuuden ja virtapiirien vakauden kannalta.

Matalalla ulostuloimpedanssilla varustettu lähde pystyy antamaan enemmän virtaa kuormaan ilman, että sen ulostulojännite merkittävästi laskee. Tämä on toivottavaa monissa sovelluksissa, kuten äänivahvistimissa, jotta ne pystyvät ajamaan kaiuttimia tehokkaasti ja ilman vääristymiä. Korkea ulostuloimpedanssi voi puolestaan rajoittaa virran kulkua ja aiheuttaa jännitehäviöitä, mikä voi olla ongelma signaalinsiirrossa pitkillä kaapeleilla.

Ulostuloimpedanssin merkitys korostuu myös silloin, kun pyritään maksimoimaan tehon siirto kahden piirin välillä. Maksimitehon siirtoteoreeman mukaan maksimiteho siirtyy kuormaan, kun kuorman impedanssi on yhtä suuri kuin lähteen ulostuloimpedanssin konjugaattiluku (eli kompleksikonjugaatti). Äänentoistolaitteissa tämä ei aina ole käytännössä ihanteellista, vaan usein halutaan tasapaino korkean vaimennustekijän (matalan ulostuloimpedanssin) ja tehokkuuden välillä. Impedanssin sovittaminen onkin keskeistä monien sähköisten laitteiden oikean toiminnan varmistamiseksi.