Ulkomaankaupan

Ulkomaankauppa tarkoittaa maan asukkaiden ja muun maailman välistä tavaroiden ja palveluiden vaihtoa. Se sisältää viennin ja tuonnin ja on keskeinen osa talouden maksujärjestelmän ylläpitoa sekä talouden avoimuutta.

Ulkomaankauppa muodostuu tavaroista ja palveluista. Siihen vaikuttavat muun muassa valuuttakurssit, kuljetuskustannukset ja kauppapolitiikka. Rakenteeltaan se heijastaa toimialojen kilpailukykyä ja kansantaloudellista riippuvuutta ulkomaankaupasta; monissa maissa suurimmat vientitulolähteet koostuvat esimerkiksi metalliteollisuudesta, metsäteollisuudesta ja kone- sekä IT-palveluista.

Tilastollisesti ulkomaankauppaa mitataan viennin ja tuonnin arvoilla. Kauppatase muodostuu viennin ja tuonnin erotuksesta. Kansantalouden tilinpidossa ulkomaankaupan merkitystä kuvaavat lisäksi vaihtosuhde ja suhteellinen kilpailukyky, jotka heijastavat, kuinka kilpailukykyinen maa on suhteessa ulkomaisiin kumppaneihinsa.

Kauppapolitiikkaan kuuluvat tullit, kiintiöt, kiellot sekä ei-tariffiset esteet. Sääntöjä ohjaavat Maailman kauppajärjestö WTO:n säännöt sekä EU:n yhteinen kauppapolitiikka, johon Suomi EU-jäsenenä vastaa. Valtiotuki ja neuvonta vientiyrityksille sekä investointi- ja rahoitusjärjestelyt voivat tukea ulkomaankauppaa.

Ulkomaankaupan kehitykseen vaikuttavat globalisaation edistyminen, talouskasvu kumppanimarkkinoilla sekä toimitusketjujen vakautuminen. Valuuttakurssit, energian hinnat ja teknologinen kehitys muokkaavat kilpailukykyä ja kustannuksia. Suomen kontekstissa ulkomaankauppa on keskeinen osa vientivetoista taloutta ja vaihtotaseen ylläpitoa sekä työllisyyttä.