Tähystykset

Tähystykset ovat astronomian harjoittamista, jossa taivaankappaleita ja taivaanilmiöitä havainnoidaan ja dokumentoidaan. Havainnot voidaan tehdä visuaalisesti suurennuslaitteilla, valokuvauksella sekä digitaalisella kuvantamisella tai spektraalisilla mittauksilla. Tähystysten tavoitteena on kerätä tietoa kappaleiden ominaisuuksista, liikkeestä sekä taivaankappaleisiin liittyvistä ilmiöistä.

Historian saatossa tähystysten menetelmät ovat kehittyneet: antiikin tähtitieteestä teleskoopin keksimiseen 1600-luvulla (Galileo Galilei), optisten laitteiden kehitykseen 19.–20. vuosisadalla valokuvauksen sekä spektrianalyysin lisäämään tietomäärään; nykyisin käytetään digitaalista kuvantamista (CCD/CMOS-kameroita) sekä automatisoituja observatorioita ja tietokantojen käsittelyä suurissa tietovarastoissa.

Laitteet ja menetelmät: Tähystykseen käytetään erikokoisia teleskooppia: refraktoreita ja heijastimia; kiinnitys voi olla ekvatoriaalinen tai vaaka-akselinen, jolloin havainnointi voidaan suorittaa automaattisesti. Havaitsemisen tyylejä ovat visuaalinen havainto, valokuvointi ja kuvasarjojen analyysi sekä spektri- ja fotometrinen mittaus. Keskeistä on valon kerääminen, kohinan minimoiminen sekä olosuhteiden vaikutusten huomioiminen: sää, näkökentän läpinäkyvyys (transparenssi) ja näennäisen seeing-kaltaisten ilmiöiden vaikutus.

Yhteisöt ja ohjelmat: Tähystykset ovat sekä harrastajien että ammattilaisten toimintaa. Amatööriklubit ja observatoriot järjestävät havainto-ohjelmia, koulutusta ja tapahtumia. Havainnot jaetaan kansainvälisissä verkostoissa ja tietokannoissa, mikä mahdollistaa pitkäaikaiset seuranta- ja tutkimusprojektit sekä kansalais­tutkimuksen.