Tulvahuippujen

Tulvahuippujen käsite viittaa vesistöissä tulvatilanteen aikana saavutettaviin vedenkorkeuksien korkeimpiin arvoihin. Yleensä tulvahuippu määritellään mittauspisteessä havaittujen vedenkorkeuksien suurimpana arvona tulvatilanteen aikana. Tulvahuippujen aikasarja muodostuu useiden vuosien aikana tallennetusta vedenkorkeudesta, ja sitä käytetään tulvahuippujen toistuvuuden ja riskin arviointiin.

Tilastollinen analyysi perustuu havaintotietoihin. Yleisiä menetelmiä ovat vuosittaisen maksimin sarja (AMS) sekä äärimmäisten arvojen menetelmät, kuten Generalized Extreme Value (GEV) -jakauma. Näiden avulla voidaan määritellä palautumisaikoja ja toistuvuustasoja eri vedenkorkeuksille. Datan avulla voidaan myös laatia ennusteita siitä, millaisia tulvahuippuja on odotettavissa tulevaisuudessa.

Tulvahuippuja hyödynnetään riskinarvioinnissa, infrastruktuurin suunnittelussa ja hätävalmisteluissa. Ne vaikuttavat sillan ja padon korkeusvaatimuksiin, hulevesijärjestelmien kapasiteettiin sekä evakuointisuunnitelmiin. Suomessa tulvahuippujen tutkimusta ja tiedon julkistamista hoitavat muun muassa Ilmatieteen laitos (FMI) sekä Suomen ympäristökeskus (SYKE); tulvatietoja julkaistaan valvontaraportteina sekä data-alustoilla.

Ilmastonmuutoksen odotetaan vaikuttavan tulvahuippujen korkeus- ja esiintymistiheyteen, mikä korostaa tarvetta päivitetylle riskinarvioinnille ja sopeutumistoimille.