Tarveperusteista

Tarveperusteista on toimintatapaan ja päätöksentekoon liittyvä periaate, jonka mukaan resurssit, tuet ja palvelut kohdennetaan yksilön tai ryhmän todellisten, arvioitavien tarpeiden mukaan. Tämä lähestymistapa pyrkii maksimoimaan oikeudenmukaisuuden ja resurssien tehokkuuden korostamalla tilannekohtaista tarvetta sen sijaan, että kaikki saataisiin samoilla ehdoilla.

Sovellusalueet vaihtelevat, mutta tarveperusteista käytetään erityisesti sosiaalipäivystyksessä, etuuksien myöntämisessä, terveydenhuollon valinnoissa sekä koulutuksen tuen kohdentamisessa. Esimerkiksi tulorajoitukset tai varallisuusperusteiset kriteerit voivat varmistaa, että apu tavoittaa ne, joilla on suurin tarve. Samoin asumisen tuet, työllisyyden edistäminen ja lasten hyvinvoinnin tukeminen voivat nojautua tarvearviointeihin.

Edut ja haasteet ovat moninaisia. Edun puolesta tarveperusteinen tuki voi parantaa kohdentuneisuutta, oikeudenmukaisuutta ja kustannusten hallintaa. Haasteina ovat tarvearvioinnin vaatimat resurssit ja tiedonhallinta, mahdollinen stigma sekä byrokratian kasvu. Lisäksi tilanteiden muuttuessa tarvearvioinnit voivat vaatia jatkuvaa päivitystä ja seurantaa.

Kontekstina Suomessa tarveperusteisuus kuuluu laajasti sosiaaliturvan ja hyvinvointivaltion toimintaperiaatteisiin. Se toimii usein vastapainona universaaleille palveluille, joissa peruspalvelut ovat kaikille, mutta lisätuki räätälöidään yksilöllisten tarpeiden mukaan.