Säteilysuojelu

Säteilysuojelu tarkoittaa ihmisten ja ympäristön suojelua ionisoivalta säteilyltä sekä sen haitallisilta terveysvaikutuksilta. Se kattaa sekä säännellyt toiminnot että tilanteet, joissa säteilyä syntyy luonnollisesti, teollisuudessa, lääketieteessä tai onnettomuuksissa. Tavoitteena on varmistaa säteilyn hyväksyttävä käyttö ja minimoida altistuminen mahdollisimman pieneksi.

Perusperiaatteet ovat oikeutus, optimointi ja annosrajoitukset. Oikeutus varmistaa, että säteilyaltistus on hyöty-haitta-arvioinnin perusteella perusteltua. Optimointi (ALARA) pyrkii pitämään annokset mahdollisimman pieninä silloin, kun säteilyä voidaan käyttää. Annosrajoitukset määrittelevät sallitut tehokkaat annokset työntekijöille, julkiselle ja potilaille.

Suojautumisen keskeiset keinot ovat tekniset ratkaisut, organisatoriset menettelyt ja henkilöstön koulutus. Keskeisiä keinoja ovat rakenteellinen suojaus, etäisyys lähteestä, ajanhallinta sekä asianmukaiset suojavarusteet. Säteilymittaukset, dosimetria ja alueelliset monitorointijärjestelmät mahdollistavat tilanteen seurannan ja turvallisuuden.

Lainsäädäntö ja valvonta perustuvat kansainvälisiin suosituksiin (ICRP) ja IAEA:n turvallisuusnormeihin sekä kansallisiin säädöksiin. Suomessa säteilyturvallisuudesta vastaa STUK – Säteilyturvakeskus. Säteilylupien myöntäminen, turvallisuusarvioinnit, riskinhallinta sekä hätätilanteisiin varautuminen ovat sen keskeisiä tehtäviä.

Säteilysuojelu kattaa erityisesti lääketieteellisen diagnostiikan ja hoidon, teollisen radiografian ja säteilylaitosten turvallisen toiminnan sekä tutkimuslaitteiden, jätteiden ja ympäristön säteilyn seurantaa. Hätätilanteissa laaditaan varautumissuunnitelmat ja harjoitellaan pelastus- ja evakuointitoimenpiteitä.