Sijoituspalveludirektiivejä

Sijoituspalveludirektiivejä ovat Euroopan unionin lainsäädäntöjä, joiden tarkoituksena on yhtenäistää sijoituspalveluiden tarjoamista ja valvontaa jäsenvaltioissa. Näiden direktiivien tavoitteena on luoda kilpailukykyisemmät ja avoimemmat markkinat sijoituspalveluille, samalla kun parannetaan sijoittajansuojaa. Keskeisiä elementtejä ovat muun muassa sijoituspalveluyritysten toimilupavaatimukset, ammattimaisuusstandardit, tiedonantovelvollisuudet ja eturistiriitojen hallinta.

Ensimmäinen merkittävä sijoituspalveludirektiivi, joka tunnetaan nimellä Investment Services Directive (ISD), otettiin käyttöön vuonna 1993. Sen tavoitteena oli luoda vapaa liikkuvuus sijoituspalveluille EU:n sisällä. Myöhemmin, vuonna 2004, sitä seurasi MiFID (Markets in Financial Instruments Directive), joka laajensi sääntelyä merkittävästi. MiFID pyrki edistämään kilpailua, parantamaan markkinoiden läpinäkyvyyttä ja vahvistamaan sijoittajansuojaa muun muassa uusien vaatimusten avulla koskien muun muassa tiedonantovelvollisuutta ja parhaan toteutuksen periaatetta.

Vuonna 2014 tuli voimaan MiFID II ja sen rinnalla asetuksena MiFIR (Markets in Financial Instruments Regulation). Nämä ovat merkittävin uudistus sitten MiFIDin. MiFID II ja MiFIR laajentavat sääntelyn piiriin laajemmin rahoitusvälineitä ja markkinatoimijoita, ja ne keskittyvät entisestään markkinoiden läpinäkyvyyden lisäämiseen, sijoittajansuojaan ja sääntelykehyksen yhtenäistämiseen. Tavoitteena on ollut luoda tasapuolisemmat toimintaedellytykset ja vähentää riskejä rahoitusjärjestelmässä. Sijoituspalveludirektiivien jatkuva kehitys heijastaa pyrkimystä mukauttaa sääntelyä markkinoiden muuttuviin tarpeisiin ja teknologiseen kehitykseen.