Sijaissynnyttäjäemoon

Sijaissynnyttäjäemoon viittaa tilanteeseen, jossa naisella on mahdollisuus tulla raskaaksi ja synnyttää toisen henkilön lapsen, yleensä lääketieteellisen tai juridisen sopimuksen pohjalta. Menettely tunnetaan myös nimellä *sijaissynnyttäjäisyys* tai englanniksi *surrogacy*. Se on käytössä erityisesti tapauksissa, joissa biologinen äiti ei pysty synnyttämään lasta omista fysiologisista syistä, kuten kohdun puutteesta tai terveysongelmista.

Sijaissynnyttäjäemoon liittyy useimmiten lääketieteellinen hedelmällisyyshoito, jossa sijaissynnyttäjää käytetään munasolun ja siittiösolun yhdistämiseen in vitro -menetelmällä. Tämän jälkeen syntynyt alkio siirretään sijaissynnyttäjän kohduun raskauden ajaksi. Lapsen biologinen isä voi olla joko biologinen isä tai lahjoittaja, riippuen käytetyistä menetelmistä.

Juridisesti sijaissynnyttäjäisyys on monissa maissa säädeltyä toimintaa, ja sen laillisuus vaihtelee maasta toiseen. Joissakin maissa se on kielletty tai rajoitettu, kun taas toisissa se on sallittua, mutta vain tiettyjen ehtojen alaisena. Suomessa sijaissynnyttäjäisyys on laillista, mutta se edellyttää lupausta ja asianmukaista hoitoa. Lapsen oikeudet ja huoltajuus on määritelty tarkasti, jotta vältetään epäselvyyksiä vanhemmuuden suhteen.

Sijaissynnyttäjäemoon liittyy myös etiikkaa ja sosiaalisia kysymyksiä, kuten sijaissynnyttäjän oikeuksia ja mahdollista taloudellista korvausta. Menettelyyn liittyy myös psykologisia ja emotionaalisia näkökohtia sekä sijaissynnyttäjälle että biologisille vanhemmille. Tämän vuoksi sijaissynnyttäjäisyys vaatii huolellista suunnittelua ja ammattilaisten ohjausta.