Siirtokunnat

Siirtokunnat ovat kolonialismiin liittyvä ilmiö, jossa valta- tai kaupallinen toimija perustaa ja ylläpitää asuttua aluetta kauempana emämaastaan. Siirtokuntaan syntyvä väestö voi olla suurelta osin tai kokonaisuudessaan äidissä syntynyt, ja sen hallinto seuraa yleensä emämaan lainsäädäntöä sekä taloudellisia tavoitteita. Siirtokunnat voivat kehittyä pitkällä aikavälillä itsenäisiksialueiksi tai jäädä emämaan hallinnon alaisuuteen riippuvuuksineen.

Tyypillisesti siirtokunnat jaotellaan kahteen pääluokkaan. Settler-siirtokunnissa muuttoliike on merkittävää ja paikallinen identiteetti sekä yhteiskunnallinen rakenne rakentuvat suurelta osin muuttajien kulttuurien ympärille. Harvemmin asutut, resurssien hyödyntämiseen tai hallinnolliseen valvontaan painottuneet siirtokunnat ovat puolestaan riippuvaisia emämaasta taloudellisesti ja poliittisesti, eivätkä ne lähtökohtaisesti synny suurta pysyvää väestöä.

Hallinto on tyypillisesti siirtokuntayhteydessä emämaahan: metropoli vastaa lainsäädännöstä, puolustuksesta ja verotuksesta, joskus yhteistyössä kaupallisten yhtiöiden kanssa. Siirtokuntien vaikutukset voivat olla ratkaisevia sekä väestön liikkumiselle että kulttuurien suhteilta: kieli, instituutiot, maankäyttö ja uskonto voivat muuttua ja laajentua, samalla kun alkuperäisväestön asema voi heikentyä tai muuttaa muotoaan.

Novaalit ja myöhemmät dekolonisaatioprosessit ovat muokanneet siirtokuntien historiankuvaa. Nykyisin termiä käytetään sekä historiallisessa että analyyttisessä mielessä kuvaamaan erilaisia kolonialismin muotoja ja niiden pitkäaikaisia vaikutuksia. Esimerkkejä ovat useiden eurooppalaisten valtioiden settler- ja kaupalliset siirtokunnat ympäri maailmaa.