Reseptoriset

Reseptoriset järjestelmät ovat biologisia mekanismeja, joissa solujen signaalit vastaanotetaan ja muuntuvat vasteiksi reseptoreiden välityksellä. Reseptorit ovat proteiineja, jotka sitoutuvat spesifisesti ligandeihin kuten hormoneihin, neurotransmittereihin tai lääkeaineisiin. Sitoutuminen aloittaa solun sisäisen viestinvälityksen tai vaikuttaa geenien ilmentymiseen. Reseptoristen järjestelmien toiminta on keskeinen osa aisteja, immuunipuolustusta, aineenvaihduntaa ja kehitysprosesseja.

Reseptorit voivat olla solukalvon pinnalla tai solunsisäisiä. Pinnalla olevia ovat esimerkiksi G-proteiinikytkentäiset reseptorit, ionikanavareseptorit ja entsyymireseptorit; solunsisäisiä ovat esimerkiksi tumassa tai soluliman sisällä sijaitsevat reseptorit, joiden ligandi on lipofiilinen. Sitoutuminen on yleensä nopeaa ja kytkee signaalipolkuja, kuten G-proteineja, kinase-entsyymejä tai muuta vastetta aikaansaavia mekanismeja. Receptoreiden toiminta on usein tarkasti säädeltyä: affiniteetti ja spesifisyys määrittelevät, millaiset ligandid voivat vaikuttaa ja kuinka voimakkaasti vaste on.

Farmakologiassa reseptorit ovat lääkkeiden kohteita. Lääkkeet voivat toimia agonisteina, jotka aktivoivat reseptorin, tai antagonisteina, jotka estävät ligandien sitoutumisen. Vaste saavutetaan vasta kun riittävä reseptorin aktivaatio on tapahtunut. Pitkittäinen altistus voi aiheuttaa desensitisaatiota ja muutoksia reseptorien määrä- ja herkkyysvasteissa, kuten up- ja down-regulaatiota, toleranssia ja yksilöllistä herkkyyttä.

Esimerkkeinä ovat G-proteiinikytkentäiset reseptorit (GPCR), reseptorityrosinkinaasireseptorit sekä ligandiohjaantuvat ionikanavat. Näiden reseptorien tutkimus on keskeistä lääkekehityksessä ja täsmälääkkeissä sekä yleisessä biomedicinisessa tutkimuksessa.