Radioaktiivsete

Radioaktiiviset aineet ovat aineita, joiden ytimet ovat epävakaita ja hajoavat lähettäen ionisoivaa säteilyä. Hajoaminen voi tapahtua alfa-, beta- tai gamma-säteilyn muodossa, ja prosessi etenee kunnes ydin muuttuu stabiiliksi. Hajoamisnopeutta kuvaa puoliintumisaika, ajanjakso, jonka aikana määrä puolittuu.

Luonnolliset radionuklidit kuten uraani-238, torium-232, radon-222 ja kalium-40 esiintyvät luonnossa; keinotekoiset radionuklidit kuten cesium-137, cobalt-60 ja iodine-131 syntyvät teollisissa prosesseissa ja tutkimuksessa. Eri isotoopit eroavat hajoamisnopeudeltaan ja säteilyn tyypeiltään.

Radioaktiivisia aineita käytetään laajasti: lääketieteessä diagnostiikan ja sädehoidon radiolääkkeissä sekä tutkimuksissa; teollisuudessa säteilyn mittauksessa, kuvauksessa ja lähteinä; sekä energiantuotannossa ydinreaktoreissa. Säteily voi olla terveydelle haitallista, joten altistusta pyritään minimoimaan turvallisuusperiaattein kuten aika, etäisyys ja suojautuminen (ALARA).

Turvallisuus ja sääntely ovat keskeisiä: käyttöönotto, kuljetus ja jätehuolto valvotaan viranomaisten toimesta. Suomessa näistä vastaa Säteilyturvakeskus (STUK) ja kansainvälisiä standardeja noudattavat järjestelmät IAEA. Säteilyä mitataan ja ilmoitetaan yksiköillä kuten becquerel (Bq) aktiivisuudelle sekä gray (Gy) ja sievert (Sv) doseille. Mittauslaitteita käytetään muun muassa Geiger-Müller -kammioilla ja scintillointilaitteilla.