Polarisointikyky

Polarisointikyky on ominaisuus, jolla järjestelmä pystyy tuottamaan, säilyttämään tai erottamaan polarisaatiotilan sähkömagneettisissa aalloissa. Polarisaatio kuvaa kentän suunnan ja sen ominaisuudet voivat olla lineaarisia, pyöreitä tai soikeita. Polarisointikykyyn vaikuttavat materiaali, rakenne, paksuus ja ympäristö, sekä käytetyn aallonpituuden ominaisuudet.

Optiikassa polarisaointikykyä ilmenevät esimerkiksi polarisaattorit, jotka läpäisevät vain tietyn polarisaatiokomponentin, sekä birefringenttiset ja dichroiset materiaalit, jotka muokkaavat tai säilyttävät polarisaatiotilaa. Materiaalin anisotropia ja paksuus määräävät, miten herkästi polarisaatio voidaan kontrolloida ja kuinka hyvin erilaiset polarisaatiotilat eroavat toisistaan.

Polarisointikyky mitataan ja kuvataan erilaisilla parametreillä. Tärkeimpiä ovat polarisaation aste (degree of polarization, DOP), extinktioaste (extinction ratio), sekä polarisointivasteen kuvaaminen Stokes-parametrein ja Mueller-muunntein. Näiden avulla voidaan arvioida, kuinka hyvin järjestelmä erottelee tai säilyttää eri polarisaatiotilat ja kuinka vastus vaihteluille on.

Sovellukset kattavat laajasti optiikasta ja valokuvauksesta viestintätekniikkaan. Polarisaattoreita käytetään kameroissa, LCD- ja 3D-näytöissä sekä analyysissä, roottorista materiaaleihin. Fotoniikassa ja kuituoptisessa viestinnässä polarisaatiokyky vaikuttaa signaalin säilymiseen ja virheiden hallintaan. Rakenteellisesti ja ympäristötekijöillä, kuten lämpötilalla tai pinnan karheudella, voi olla merkittävä vaikutus Polarisointikykyyn.