Plastifikaattien

Plastifikaatit ovat lisäaineita, joita käytetään muoveihin, erityisesti PVC:hen, pehmentämään materiaalia ja parantamaan käsiteltävyyttä. Ne liukenevat muovin sisään ja vähentävät polymeeriketjujen välistä vetovoimaa, minkä seurauksena muovista tulee joustavampi ja vähemmän haurastuva.

Yleisimmät plastifikaattien tyypit ovat phthalates, adipates ja sitraatit. Phthalates kuten DEHP, DINP, DIDP, DBP ja BBP ovat olleet laajasti käytettyjä. Adipaatit, esimerkiksi DEHA, tarjoavat vaihtoehdon phthalateille. Citrate-pohjaiset plastifikaattit kuten acetyl tributyl citrate (ATBC) ovat myös käytössä, erityisesti silloin, kun halutaan pienempi toksisuusriski.

Käyttökohteita ovat PVC-lattiamateriaalit, kalvot, kaapelit ja sähkötuotteet sekä joidenkin lääketieteellisten laitteiden komponentit. Plastifikaattien leviäminen voi ilmetä haihtumisen tai liukenemisen kautta erilaisissa olosuhteissa, kuten korkeassa lämpötilassa tai jatkuvassa kulutuksessa.

Terveys ja sääntely: useat phthalates ovat yhdistetty hormonitoimintaa häiritseviin vaikutuksiin. Eri markkinoilla on tiukennettuja rajoituksia erityisesti lasten tuotteissa; EU:ssa DEHP, DBP ja BBP ovat kiellettyjä useissa lastenleluissa, ja DINP sekä DIDP ovat sallittuja vain tietyin rajoituksin REACH-säädösten puitteissa.

Ympäristövaikutukset ja vaihtoehdot: plastifikaatit voivat erittyä tuotteen käyttöiän aikana ja kulkeutua ympäristöön. Ne voivat olla kestäviä ja kertyä eliöihin, jolloin on olemassa ympäristö- ja terveysriskien kannalta syytä kehittää vaihtoehtoja. Vastakohdiksi kehitetään sitraatteja ja adipaatteja sekä biohajoavia plastifikaattityyppejä, ja joissakin sovelluksissa pyritään käyttämään ilman pehmittimiä valmistettuja muoveja.