Planografinen

Planografinen on painatusmenetelmä, jossa kuvan ja taustan painopinnat ovat tasaiset. Tämä erottaa planografian suhteessa reliefiin ja syväpainamiseen, joissa kuvat muodostuvat kohonneina tai uppoamina rakenteita. Planografian periaate perustuu vesien ja öljyn vastakohdalle: ei-kuva-alueet pidetään kosteina, jolloin öljyinen muste hylkii ne, kun taas kuva-alueet ovat oleofiloja ja vastaanottavat musteen. Tämä mahdollistaa tasaisen painamisen yhdellä tasaisella pinnalla.

Käytännössä planografian tunnetuimpia muotoja ovat lithografia ja offset-lithografia. Klassinen lithografia käyttää kivilevyä tai metallilevyä, jonka pinnan kemiallinen käsittely tekee osa-alueista vedelle vastaanottavia ja osa-alueista mustetta vastaanottavia. Offset-lithografiassa kuva siirretään levystä ensin kumikalvolle ja sieltä edelleen paperille, mikä tekee kaupallisesta painamisesta laajasti käytetyn.

Historia: lithografian kehitti vuonna 1796 Alois Senefelder. 1900-luvulla offset-lithografia yleistyi, mikä teki planografisesta painatuksesta keskeisen menetelmän kaupallisessa tuotannossa.

Käyttökohteet: taidepainatus, kirjapainotuotteet, aikakauslehdet, mainonta ja muu kuvapainatus, jossa korkealaatuinen kuvitus on tärkeää.

Eroina muihin tekniikoihin: planografian pinnan pysyvyys ja tasaisuus sekä vesineutraalius tekevät siitä erillisen vaihtoehdon reliefille ja intagliolle. Planografian käsittelytavat ja materiaalit ovat kehittyneet modernissa painatuksessa laajasti.