Pintakestävyys

Pintakestävyys tarkoittaa pinnan kykyä vastustaa ulkoisia rasituksia ja säilyttää pintansa ominaisuudet pitkään. Se kattaa sekä mekaaniset että kemialliset vastustuskyvyt ja liittyy usein sekä pinnoitteiden että pintarakenteiden suorituskykyyn. Pintakestävyys voidaan jakaa useisiin ulottuvuuksiin, kuten kulutuskestävyyteen (naarmuuntuminen ja kulu), kemikaalien vastustuskykyyn sekä korroosion, UV-säteilyn ja lämpötilavaihteluiden sietokykyyn.

Pintakestävyyden arviointi perustuu standardoituihin testeihin. Mekaanisen kulutuksen mittauksia ovat Taberin kulutustesti ja pin-on-disk -testit, joissa mitataan kulumisen astetta tai massamuutosta. Naarmuuntumiskestävyys voidaan arvioida raaputtamalla ja kovuustesteillä, kuten pencil hardness -testillä. Korroosionkestävyyttä mitataan esimerkiksi suolasuihketestillä (salt spray) sekä muilla ympäristötekijöitä simuloivilla kokeilla. UV- ja lämpötilavaihtelujen vaikutuksia tutkitaan UV-kestävyyden ja lämpötilavaihtelutestien avulla. Testit noudattavat usein ISO-, ASTM- tai muita kansainvälisiä standardeja.

Pintakestävyys riippuu useista tekijöistä: materiaalin koostumuksesta, pinnoitteen paksuudesta ja kiinnittyvyydestä, pinnan karheudesta sekä käsittelymenetelmistä, käyttökohteesta ja ympäristöolosuhteista. Se on tärkeä suunnittelukriteeri teollisuudessa, rakennusteollisuudessa, autoteollisuudessa ja elektroniikkasektorilla.

Parantamista pyritään sekä valitsemalla kestävämpiä pinnoitteita että optimoimalla prosessia, esimerkiksi kovapinnoitteilla, keraamisilla pinnoitteilla, lisäaineilla sekä asianmukaisella esikäsittelyllä ja pinnoitteen paksuuden säätelyllä.