Pienhiukkaspäästöjä

Pienhiukkaspäästöjä (PM) tarkoittaa ilmassa leijuvia pieniä hiukkasia ja aerosoleja. Yleisin luokittelu jakaa hiukkaset PM10- ja PM2.5 -kokoisiksi: PM10-hiukkaset ovat enintään 10 mikrometrit halkaisijaltaan, PM2.5-hiukkaset enintään 2,5 mikrometriä. Pienemmät hiukkaset pääsevät keuhkoihin ja verenkiertoon, joten PM2.5 on terveyden kannalta erityisen merkittävä. Päästöt syntyvät sekä suoraan (primaariset hiukkaset) että kaasumaisista yhdisteistä sekundaarisesti muodostuvien hiukkasten kautta (esimerkiksi NOx-, SO2- ja VOC-reaktioiden tuloksena).

Lähteet: suurin osa pienhiukkaspäästöistä tulee liikenteestä (diesel- ja bensakäyttöiset ajoneuvot), energian tuotannosta ja teollisuudesta, mukaan lukien kotitalouksien puu- ja pellettilämmitys. Sekundaariset hiukkaset syntyvät ilmakehässä kaasumaisista päästäjistä, kuten typen oksideista, rikkidioksidista ja ammoniakista sekä orgaanisista yhdisteistä.

Vaikutukset: PM:n hengittäminen on yhdistetty hengitystieoireisiin, astman ja COPD:n pahenemiseen sekä sydän- ja verisuonitautien sekä aivoverenkiertohäiriöiden riskin kasvuun. Riskiryhmiin kuuluvat vanhukset, lapset sekä ihmiset suurkaupunkialueilla tai päästölähtöjen läheisyydessä. Ilmansaasteet heikentävät myös näkyvyyttä ja voivat vaikuttaa ilmaston sekä ilmanlaadun tilaan.

Mittaaminen ja sääntely: PM2.5- ja PM10-pitoisuuksia seurataan ilmanlaadun valvonnassa paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Useimmissa maissa on asetettu rajoja ja ohjearvoja sekä suosituksia WHO:n ohjeistuksen pohjalta. Tämä ohjaa toimia, joilla vähennetään päästöjä ja parannetaan ilmanlaatua.

Välineet päästöjen vähentämiseen ovat muun muassa tiukemmat ajoneuvojen päästömääräykset, siirtyminen puhtaampiin energialähteisiin, puhdistus- ja ilmanvaihtotekniikat sekä kotitalouksien lämmityksen muuttaminen vähäpäästöisempiin järjestelmiin.