Perusilmentäminen

Perusilmentäminen on suomalainen termi, jota käytetään kuvaamaan ilmiön perustavaa ilmentymää tai sen ydinilmenemisen muotoa. Se muodostuu sanoista perus- (perusteellinen, perustavanlaatuinen) ja ilmentäminen (manifestation). Käsitteen tarkoituksena on kiinnittää huomiota ilmiön ensisijaiseen, olennaiseen ilmenemiseen sen suuremmassa kontekstissa.

Etymologisesti perusilmentäminen viittaa siihen, miten ilmiö ilmentyy olennaisimmalla mahdollisella tavalla, eroten monimutkaisemmista lisäpiirteistä. Sillä voidaan viitata sekä abstraktien käsitteiden että konkreettisten tapahtumien perustavanlaatuiseen ilmenemiseen. Käyttöaluetta on tarjonnut filosofia, tieteellinen teoria, psykologia sekä sosiologia, mutta termiä ei ole vakiinnutettu yleisessä sanastossa.

Käyttö ja rajoitteet: koska perusilmentäminen ei ole vakiintunut termi, sen merkitys on määriteltävä aina kontekstin mukaan. Hyvä käytäntö on eritellä, mitkä piirteet katsotaan perusilmentymiseksi ja miten tämä eroaa muista tasoista kuten ilmentymisestä, manifestaatiosta tai ilmenemisestä. Ilmiön perusteiden korostaminen voi auttaa teoreettista mallintamista ja keskustelua, mutta samalla voi syntyä tulkinnanvaraisuutta, jos määritelmät ovat liian väljä.

Esimerkki: tutkimuksessa perusilmentäminen voi viitata ilmiön yksinkertaisimpaan, olennaiseen ilmenemismuotoon havaitsijan tai kontekstin kannalta. Liittyviä käsitteitä ovat ilmentäminen, manifestaatiot ja perusstruktuuri, joita käytetään konservatiivisesti erottamaan monimutkaisempia ilmenemismuotoja.