Periytyvyysmallit

Periytyvyysmallit ovat teoreettisia malleja, jotka kuvaavat, miten ominaisuudet siirtyvät sukupolvesta toiseen ja miten geenit sekä ympäristö vaikuttavat fenotyyppiin. Ne kattavat sekä klassiset Mendelin periytymistavat että nykyaikaiset kvantitatiivisen periytyvyyden lähestymistavat.

Keskeisiä käsitteitä ovat periytyvyys (kuinka suuri osa fenotyyppisen varianssin voidaan selittää geneettisillä tekijöillä), additiiviset ja dominoiva- sekä epistatiset vaikutukset, penetranssi ja ekspressio sekä geneettinen–ympäristö vuorovaikutus. Eri malleissa hahmotellaan, miten nämä tekijät yhdessä määräävät yksilön ominaisuuden.

Yleisimmät mallit ovat Mendelinen periytyminen, kvantitatiivisen genetiikan additiivinen malli sekä ACE-mallit (A = additiivinen geenivaikutus, C = yhteinen ympäristö, E = yksilöllinen ympäristö) ja Falconerin malli. Lisäksi käytetään polygeenisiä riskilaskelmia ja kynnysmalleja binäärisille ominaisuuksille.

Sovelluksia ovat muun muassa terveyden ja sairauksien riskien arviointi, lääketieteellinen ja farmakogenetiikka sekä käyttäytymisen ja psykologisten piirteiden tutkimus. Jalostuksessa ja viljelytieteessä periytyvyysmallit auttavat valitsemaan ominaisuuksia, jotka ovat sekä hyödyllisiä että ennustettavissa olevia.

Rajoitukset ja varoitukset: periytyvyys ei kerro yksilön kohtalosta eikä muuttumattomuutta; arviot riippuvat populaatiosta ja ympäristöstä. Piilevä tai monimutkainen geneettinen arkkitecttuuri ja gene-enviroment -vuorovaikutukset voivat kaventaa malleja. Lisäksi on huomioitava eettiset seikat ja tietosuoja.