Passitusmekanismeista

Passitusmekanismeista viitataan mekanismeihin, joiden kautta aineet ylittävät esteen, kuten solukalvon, rajapinnat tai muun biologisen barrierin. Termiä käytetään erityisesti fysiologiassa ja farmakokineetissä kuvaamaan molekyylien siirtymistä elimistössä sekä soluissa. Passitus voi olla passiivista tai aktiivista, ja siihen vaikuttavat sekä molekyylin ominaisuudet että esteen rakenne.

Passiivinen kuljetus tapahtuu ilman energiankulutusta konsentraatiogradientin mukaan. Diffuusio on yleisin muoto, jossa pienet lipofiiliset molekyylit kulkeutuvat suoraan lipidikerroksen läpi. Facilitoitu diffuusio hyödyntää kuljetusproteiineja tai kanavia, mutta etenee gradientin suuntaan. Osmosissa vesi siirtyy osmoottisen gradientin mukaan, usein vesiverkostojen kautta.

Aktiivinen kuljetus vaatii energiaa ja voi tapahtua primaarisesti ATP:n avulla tai toissijaisesti, jolloin energian lähteenä on toisen molekyylin gradientti. Tämä mahdollistaa molekyylien siirtämisen vastaan gradienttia. Endosytoosi ja eksosytoosi ovat mekanismeja suurten molekyylien tai partikkeleiden kalvon yli kuljettamiseen vesikulaarisesti.

Kalvon läpäisevyyteen vaikuttavat useat tekijät, kuten molekyylin koko, varaus, lipofiilisyys sekä kalvon proteiinityypit. Lisäksi pH-tila ja lämpötila voivat muuttaa diffuusion tai kuljetusprosessien tehokkuutta.

Sovellukset: ymmärrys passitusmekanismeista on keskeistä farmakokineettisessä suunnittelussa, lääkkeiden imeytymisessä sekä solubiologisissa tutkimuksissa. Lisätietoja aiheesta löytyy fysiologian sekä solubiologian katsauksista.