Pakolaisuuden

Pakolaisuuden käsite viittaa tilanteeseen, jossa yksilö on lähtenyt kotimaastaan ja hakee tai on saanut kansainvälistä suojelua, koska hän olisi muuten alttiina vakavalle vainolle tai epäinhimilliselle kohtelulle. Pakolaisstatuksen perusteet on määritelty kansainvälisessä oikeudessa, erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisyleissopimuksessa vuodelta 1951 ja sen 1967 protokollassa. Näitä sopimuksia täydentävät kansallinen lainsäädäntö sekä alueelliset säädökset, kuten Euroopan unionin direktiivit. Yleisesti suojelu voidaan myöntää pakolais- tai lisäsuojeluarvona sekä tilapäisen suojelun muodossa.

EU- ja kansainvälisessä kehikossa hakemukset käsitellään muun muassa kolmen muodon mukaan: pakolaisuuden asema (pakolainen), lisäsuoja (subsidiary protection) sekä tilapäinen suoja (temporary protection). Näiden muotojen tarkat kriteerit sekä oikeudet ja velvollisuudet vaihtelevat maittain, mutta perusperiaatteet sisältävät oikeuden oleskeluun, tietyt sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut sekä rajoitetummat työmahdollisuudet riippuen suojelun muodosta.

Suomessa pakolaisuutta ja muuta kansainvälistä suojelua käsittelee Maahanmuuttovirasto (Migri). Hakemus tulee jättää maahantulotilanteessa tai pian sen jälkeen. Tutkinnan aikana hakijalle myönnetään tilapäinen oleskeluoikeus ja hän saa vastaanotto-, terveys- ja koulutuspalvelut. Päätökset voivat olla myönteisiä (pakolaisuuden asema, lisäsuoja tai tilapäinen suoja) tai hylkäviä. Hylkäyksen jälkeen seuraa hallinto-oikeudessa tapahtuva käsittely ja mahdollinen valitus.

Pakolaisuuden tilanne ja käytännöt liittyvät sekä globaaleihin muutoksiin että kansalliseen lainsäädäntöön ja ovat alttiita muuttuville turvallisuusoikeudellisille tarpeille sekä vastaanottokapasiteetin ja integraation haasteille.