PEXgeeneissä

PEX-geeneissä viitataan geeneihin, jotka koodaavat peroksisomien biogeneesiin osallistuvia proteiineja. Peroksisomit ovat soluelimiä, joissa tapahtuu rasvahappojen beta-oxidointi sekä plasmalogeenien (tietyt lipidirakenteet) synteesi. Näiden prosessien moitteeton toiminta on välttämätöntä normaalille soluhengitykselle ja aivojen sekä maksasolujen aineenvaihdunnalle.

Peroksisomien muodostus ja toiminta riippuvat useista peroksineista, joiden nimet yleensä alkavat PEX. Näitä proteiineja osallistuu peroksisomien rakenteen muodostamiseen, proteiinien tuontiin peroksisomipitoiseen tilaan sekä peroksisomien sisäisten toiminnallisten proteiinien toiminnan ylläpitoon. Tuonti tapahtuu signaalien PTS1 tai PTS2 tunnistuksella, joita tukevat reseptorit kuten PEX5 ja PEX7 sekä kiinnittymiseen osallistuvat docking-kompleksit. Proteiinien kierrätys ja laadunvalvonta tapahtuvat PEX4:n sekä PEX1/PEX6 -komponenttien avulla.

Mutaatiot PEX-geeneissä aiheuttavat peroksisomien biogeneesin häiriöitä. Yleisimmät ilmentymät ovat Zellwegerin spektrin häiriöt (ZSD), jotka vaihtelevat vaikeista oireista lievempiin. ZSD:iin liittyy usein neurodevelopmentaalisia, maksaan sekä keuhkoihin liittyviä ilmentymiä sekä usein silmien ja korvan toiminnan poikkeavuuksia. Yleisimpiä mutaatioita ovat PEX1, PEX6, PEX10, PEX12 sekä PEX26; muitakin PEX-geenejä voi olla kyseessä.

Diagnoosi perustuu laboratorio- ja molekyyligeneettisiin tutkimuksiin. Plasmatasona näkyvät usein kohonneet erittäin pitkien ketjuisten rasvahappojen (VLCFA) pitoisuudet sekä plasmalogeenien vähentyminen. Geneettinen testaus PEX-geeneille tukee todistamista.

Hoito on oirepohjaista ja tukevia toimenpiteitä. Se sisältää epilepsian hallintaa, ravitsemuksen ja kasvun tukemista sekä maksasairauksien seurannan. Ennuste riippuu spektrin laajuudesta ja yksilöllisistä tekijöistä.