Osituslaskelmassa

Osituslaskelmassa on suomalainen termi, jota käytetään sisäisessä laskennassa kuvaamaan kustannusten, tulojen tai varojen jakamista eri yksiköiden, projektien tai tytäryhtiöiden kesken. Termi muodostuu sanoista ositus (jakaminen, kohdistaminen) ja laskelma (laskentamenetelmä). Käytännössä osituslaskelma määrittelee kustannuslähteen (kustannuslaskelty kustannuspooli) ja sopivan jakaantumisperusteen, jonka perusteella kustannukset jaetaan vastaanottajille.

Tutkimus- ja hallintoympäristössä osituslaskelmaa käytetään esimerkiksi jakamaan yhteiskustannukset, kuten IT-tuki, hallinto tai ylläpito, useiden liiketoiminta- tai tuoteyksiköiden välillä. Jakamisen tarkoituksena on tuottaa realistinen ja vertailukelpoinen kustannusvastike, joka tukee budjetointia, hinnoittelua ja päätöksentekoa. Yleisimpiä jakaantumisperusteita ovat esimerkiksi suoritteiden määrä, käytetty aika, työvuorot, tilojen pinta-ala tai tuotantomäärät; kehittyneemmissä järjestelmissä voidaan soveltaa aktiviteettihinnoittelua (ABC), jossa kustannukset kohdennetaan konkreettisten toimintojen kuormituksen mukaan.

Prosessi etenee usein seuraavasti: tunnistetaan kustannuspooli, valitaan jakoperuste (tai useampi), lasketaan jakosuhteet ja jaetaan kustannukset kullekin yksikölle, ja lopuksi tarkastellaan tuloksia sekä mahdollisia pyöristyksiä tai sovituksia. Osituslaskelmilla voi olla rajoituksia, kuten valitun jakaantumisperusteen vaikutus kustannusten oikeudenmukaisuuteen tai datan laadusta riippuvuus; näitä huomioidaan korjaavien yksiköiden ja yleisten ohjeiden avulla.

Soveltamisessaan osituslaskelma liittyy yleisesti kustannuslaskentaan, toimintoperusteiseen kustannuslaskentaan sekä sisäiseen laskentaan ja hallinnolliseen raportointiin.