Opettavaisuus

Opettavaisuus on ilmaisun tai teoksen kyky opettaa, ohjata tai tarjota käytännön sekä moraalista valmennusta. Sanaa käytetään sekä kuvaamaan sisällön ominaisuuksia että arvioimaan teoksen tarkoitusta. Etymologisesti opettavaisuus muodostuu verbistä opettaa ja -vuus-suffixistä, ja se viittaa siihen, miten teksti tai tilanne pyrkii antamaan oppia tai mallia.

Opettavaisuus ilmenee monin tavoin. Se voi merkittävästi tarjota konkreettisia ohjeita, kuten ohjeistuksen, prosessin tai toimintamallin. Se voi myös käsitellä arvoja kuten oikeudenmukaisuus, vastuu tai empatia ja siten herättää pohdintaa siitä, miten toimia yhteiskunnassa. Opettavaisuus voi olla tarkoituksellista didaktista rakennetta, mutta se voi ilmetä myös epäsuoremmin teoksen aiheiden kautta.

Kritiikissä opettavaisuudesta puhutaan usein kaksijakoisesti: sitä voidaan pitää vahvuutena, joka lisää teoksen merkityksen ja tilannetajun, tai liiallisena moraalisointina, joka tekee teoksesta väkinäisen. Hyvä opettavaisuus tukee kriittistä ajattelua ilman, että viihde- tai tarinallinen arvo kärsii.

Termi liittyy didaktisiin periaatteisiin sekä kasvatustieteelliseen keskusteluun siitä, miten media ja kirjallisuus voivat opettaa tai kasvattaa lukijaa. Opettavaisuus on siis keskeinen arviointakriteeri sekä kulttuurisen sisällön että kasvatuksellisten päämäärien yhteydessä.