Näytteenkäsittelymenetelmät

Näytteenkäsittelymenetelmät viittaavat erilaisiin toimenpiteisiin, joita tehdään ennen näytteen analysointia sen laadun varmistamiseksi ja analyysin onnistumisen edellytysten luomiseksi. Menetelmät riippuvat tutkittavasta näytetyypistä ja analyysimenetelmästä. Yleisiä tavoitteita näytteenkäsittelyssä ovat esimerkiksi näytteen stabilointi hajoamisen estämiseksi, analytin eristäminen tai konsentrointi matriisista, häiritsevien aineiden poistaminen ja näytteen muuntaminen analyysille sopivaan muotoon.

Erilaisia näytteenkäsittelymenetelmiä ovat esimerkiksi suodatus, sentrifugointi, uutto (nestemäinen tai kiinteä faasi), kromatografiset erotusmenetelmät kuten kiinteän faasin uutto (SPE), höyrynerotus (headspace) ja värinpoisto. Nestemäisissä näytteissä suodatus voi poistaa kiinteitä partikkeleita, kun taas sentrifugointi erottaa kiinteän ja nestemäisen vaiheen toisistaan. Uuttoa käytetään yleisesti eristämään ja konsentroimaan haluttua analyttia monimutkaisesta näytematriisista, kuten vedestä, ruoasta tai biologisista nesteistä. Kiinteän faasin uutto on erityisen yleinen menetelmä orgaanisten yhdisteiden erottamiseen vesinäytteistä.

Näytteen esikäsittely voi myös sisältää esimerkiksi pH:n säätöä, lämmitystä tai jäähdytystä, tai näytteen hajottamista kemiallisesti, kuten happohajotus tai emäshajotus, erityisesti epäorgaanisten analyyttien analyysissä. Biologisissa näytteissä näytteenkäsittelyyn voi sisältyä solujen lysaatio, DNA:n tai RNA:n eristys tai proteiinien puhdistus. Tarkan ja luotettavan analyysituloksen saavuttaminen edellyttää asianmukaisesti valittua ja toteutettua näytteenkäsittelyä.