Monikonmuotoja

Monikonmuotoja tarkoittaa suomen kielen taivutuksen muotoja, jotka ilmaisevat lukua monikkoa eli useampaa kuin yhtä. Ne koskevat ennen kaikkea substantiiveja (ja adjektiiveja), mutta myös pronominit sekä verbien taivutuksessa näkyy luvun ja ihmisen mukaan tapahtuva vaihtelu.

Substantiiveilla monikon nominatiivinen muoto muodostuu yleisesti lisäämällä loppuun -t, esimerkkeinä talot, koirat. Sijamuodoissa monikon taivutus vaihtelee: genetiivin monikko on usein -en/-ien (talojen, koirien), partitiivin monikko -a/-ä tai -ia/-i (kaloja, koiria), inessiivin monikko -issa/-issä (taloissa, koirissa), illatiivin monikko -iin (taloihin, koiriin) ja niin edelleen. Vokaaliharmonia sekä konsonanttivaihtelut vaikuttavat joihinkin taivutusmuotoihin. Joissakin sanoissa esiintyy poikkeavia tai erikoisempia taivutusmalleja, mutta yleinen rakenne perustuu monikon käyttämiseen eri sijamuodoissa.

Adjektiivit taivutuvat yksikön ja monikon sekä luvun mukaan samoin kuin päähan taivutuspäätteet. Esimerkiksi nominatiivisessa monikossa adjektiivi saa -t sekä adjektiivin ja pääsanan välinen yhteensopivuus toteutuu luvun mukaan (esim. isot talot). Partitiivissa adjektiivi taipuu samalla tavalla kuin pääsana. Pronominit sekä määräävät prismant muodot ilmentävät myös monikkoa.

Verbit ovat toinen keskeinen osa monikonmuotoja: verbien taivutus muuttuu persoonan ja luvun mukaan. Esimerkiksi minä menen vs me menemme sekä hän menee vs he menevät osoittavat, että monikonmuotoja syntyy sekä subjekti- että aikamuodosta riippuen.