Mittasuhteellisuusperiaate

Mittasuhteellisuusperiaate on oikeudellinen periaate, jonka mukaan julkisen vallan toimenpiteiden tulee olla suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Se koskee erityisesti perusoikeuksien rajoituksia sekä lainsäädäntöä ja hallinnon toimintaa. Periaate korostaa, että toimenpiteiden ongelmalliset vaikutukset ovat oikeutettuja vain, jos ne ovat osa hyväksyttävää päämäärää ja niiden vaikutukset ovat suhteellisia.

Alkuperäisesti periaate juontaa juurensa saksalaisesta Verhältnismäßigkeitsprinzip- kieltä, ja se on sittemmin tullut keskeiseksi osaksi sekä valtioiden perustuslakien tulkintaa että Euroopan unionin oikeutta sekä eurooppalaista ihmisoikeusjurisprudentia.

Tyypillinen soveltaminen perustuu kolmiportaiseen testiin, jota voidaan joissakin yhteyksissä tarkentaa neljällä osiolla. Ensinnäkin on todettava, että tavoite on laillinen ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävä. Toiseksi toimenpiteen on oltava soveltuva eli tarkoituksen saavuttamiseksi riittävä keino. Kolmanneksi toimenpiteen on oltava tarpeen eli vähemmän rajoittavaa vaihtoehtoa ei ole olemassa. Neljännän vaiheen voidaan katsoa käsittelevän kohtuullisuutta: vaikutukset perusoikeuksiin ja yksilön asemaan on punnittava suhteessa tavoiteltuun lopputulokseen.

Suomessa mittasuhteellisuusperiaatetta sovelletaan konkreettisesti perusoikeuksien rajoituksia arvioitaessa sekä perustuslaissa että lainsäädännön ja hallinnon käytännön tasolla. Euroopan unionin oikeudessa ja kansainvälisessä oikeudessa periaatetta käytetään kuvaamaan, miten jäsenvaltioiden toimenpiteet vaikuttavat EU-tavoitteisiin ja ihmisoikeuksien suojaan.