Mineraalikoostumus

Mineraalikoostumus kuvaa kiven tai muun materiaalin mineraalisten komponenttien suhteellista osuutta. Yleensä koostumus ilmoitetaan tilavuusprosentteina (modal mineraalikoostumus) tai massaprosentteina ja se heijastaa, mitkä mineraalit ovat kiven pääainesosia ja missä määrin. Mineraalikoostumuksen määrittämisessä erottuvat kaksi näkökulmaa: modal- tai mineraalinen koostumus ja kemiallinen koostumus, jonka voi johtaa kivilajin koostumukseen.

Koostumuksen määrittäminen tapahtuu laboratoriossa käyttämällä useita menetelmiä. Petrogeografian avulla voidaan arvioida mineraaliryhmien suhteet kiven ohutsaumoista näytteen kautta, usein point counting-tekniikalla. X-ray diffraction (XRD) ja sen suoritusmenetelmät (Rietveld-analyyseineen) antavat mineraalisen koostumuksen tunnistamisen ja määrän. Tarkemmat tulokset saatetaan määrittää elektronimikroskoopian (SEM-EDS) ja kiventutkimuksen sekä mikromiaprobeihin perustuvien analyysien avulla. Toisinaan kemiallisesta analyysistä johdettu normatiivinen koostumus (esim. CIPW-normi) antaa ennustetun mineraalisen koostumuksen, kun taas todellinen koostumus saadaan suoraan mittauksista.

Sovellukset kattavat kivilajien luokittelun ja tulkinnan. Mineraalikoostumus vaikuttaa kiven fysikaalisiin ominaisuuksiin, sen syntyprosessiin (geologinen historia, metamorfismi, magmaprosessit) sekä malminetsintään ja teolliseen käsittelyyn. Esimerkkejä yleisistä kivilajeista: graniittinen kiviaines koostuu pääosin kvartsi-, plagioklaasi- ja mika-mineraaleista; basaltti sisältää plagioklaasia ja pyrokseenia sekä oliivinia; kalkkikivi on pääasiassa kalkkövän mineraalia kalsiittia.

Mineraalikoostumusta voidaan tarkastella sekä kiven alkuperän ymmärtämisen että materiaalin käytännön sovellusten, kuten maanpeitteen ravinne- ja purkumahdollisuuksien, näkökulmista.